Fanikulttuuria

Aikas monella lie, joku suosikki urheiluseura, jota niinsanotusti fanittaa tai pitää ainakin jonkun näköisenä suosikkina.
Urheilujoukkueista puhuttaessa itselläni on aina ollut yksi ylitse muiden. Sapko eli Savonlinnan pallokerho on ollut fanituksen kohteena aina vuodesta 1965 tai 1966 lähtien. Tarkkaa vuotta en voi varmaksi sanoa, johtuen sen hetkisestä elinkaarestani, joka oli tuolloin jotain kuuden vuoden  paikkeilla. Toki tuosta ensi matsistani muistan pakkasen jaloissani ja kasvoissani, Kirkkopuiston kentän reunalla isäni olkapäillä sain ensikosketuksen suosikkijoukkueeseeni. Se oli jotain uutta, rajua, nopeaa ja samalla jopa pelottavaa.
Eikä mennyt kuin yksi ehkä kaksi talvea, kun siirryttiin seuraamaan pelejä vasta valmistuneelle Talvisalon tekojääkaukalolle ja mestaruussarjapelejä. Nyt nähtäisiin kaikki suomen huiput täällä pikkukaupungissa. Oli se mahtavaa aikaa. Oli Lalli Partinen, Heikki Riihiranta, Vellu Ketola, Matti "Mölli" Keinonen ja Pekka Marjamäki ynm. ynm.
Tuolta 60-luvun lopulta mestaruussarja pelistä on yksi reunuksen yli lentänyt kiekko vielä säilynyt vanhalla jemmassa. Kyllähän niitä kiekkoja metsästettiin siihen aikaan.

Jääkiekkokorttien keräily oli suosittua puuhaa 70-luvun alussa ja jos oman suosikkijoukkueen pelaajien kuvat löytyivät myös keräilysarjasta niin olihan ne kerättävä kaikki.

.

..Ja, kun keräsit kaikki kuvat sait hienon Koho Leijona mailan ja se oli kova juttu!

 

Olihan siellä Sapkon e-junnujen kuvatkin, kun saavuttivat sm hopeaa 71-72



..Ja innostusta Sapkoa kohtaan lisäsi sekin, että tuossa e-junnu joukkueessa pelasi useampikin luokkakaveri.



Aikoinaan ilmestyi Sapkon kannatuslaulu "Talvisalossa taistellaan" c-kasettina

 Vanhoja lippuja on säästössä kuin myös jokunen uudempikin, Vhs nauhalta löytyy muutama 80- ja 90-lukujen peli.







On kirjallisuutta, vuosijulkaisuja ynm. lippuu/lappuu



Savonlinnalaisen jääkiekon "Kummisetä" lienee itseoikeutetusti Jorma Kajanto, joka vanhalla on ollut ilo tuntea aina lapsesta asti. Jorman elämäkerta löytyy tietysti nimmarilla varustettuna hyllystä.



50-vuotislahjaksi vanhat työkaverit hommasivat vielä pelipaidan nimellä varustettuna. Arvostan todella tuota muistamista.

 Fanittaminen on hieno asia, kunhan se ei ole elämän tärkein asia, eikä edes toiseksi tärkein vaan se, että sulla on joku mitä seurata. Se on se juttu, Sillä ei ole väliä pelaako suosikkijoukkueesi millä sarjatasolla ja voittaako se aina. Vaan fanius on jotain suurempaa, jotain mitä ei voi selittää sellaiselle ihmiselle ketä homma ei kiinnosta. Katsoin vuosina 1966-1994 melkein kaikki kotiottelut ja useat kymmenet vieraspelit. Se oli fanaattista aikaa, elettiin joukkueen ilot ja surut. Luotiin henkeä.

Nykyään seuraan jokaista Sapkon peliä lähinnä netin/lehtien välityksellä, mutta aina silloin tällöin menen paikalle jos satun Savonlinnaan pelipäivänä.
 Toki kokkina arvostan hyviä makkaroita ja niitä valmistaa Savonlinnassa Tuote, vieläpä Sapko käristemakkaroita.

Vanha onkin loppuun asti yhden joukkueen mies.