Kun vene on poissa, vaikea on mennä saareen. Vaikea on löytää kadotettu!
Etsimäsi, jonka löydät ehkä jonakin aamuna ennen sarastusta ja toivot elämää helpompaa,.mutta onko mahdottomuus epäuskon luomus vai mahdollinen demokratian rakkikoira.
Voinko taata lapsilleni auringon, joka paistaa myös toisinajattelijoille vai veikö sen mahdollisuuden menneet vuodet?
Olenko oman itseni herra vai moisten moukkien räsynukke? Olenko miimikko omassa peilikuvassani?
Kauneus on kuulema katsojan silmissä? Vaikka kaiken kauniin ohi kuljet päivittäin näkemättä sitä.
Tuntematta minkäänlaista tuskaa kadotat itsesi näkymättömään epätodellisuuteen, joka todellisuudessa onkin todellisuus tänään ja nyt. Et ymmärrä ajatuksiasi vaan pakenet taakse tekojen turhien.
Elämää, jota et halunut kokea edes pahimmissa painajaisissakaan. Otat sen vastaan liikoja nikottelematta ja nielet koukkuineen päivineen. Sinut on saatu satimeen!
Sunnuntaiaamun ajatukset takaa ajatusten virran tulvivat paperille, tulvivat kuin aallot afroditen. Rauhallisesti rantaan rikkottujen rukousten.
Onhan sanoilla monesti kaksikin eri merkitystä ja portaat ei aina vie taivaaseen. Vaikka monesti niin luullaan.
Aina ei elämä mene niinkuin suunnitellaan tai ei edes suunnitella.
Toisinaan kuljet kadun varjoisella puolella, kun taas toisinaan aurinkoisella. Sepä onkin mielenkiintoinen juttu, että monesti se varjoinen puoli onkin enemmän "antava" kuin se kirkkaampi. Täytyy vain tietää mistä varjo syntyy ja miten pääset takaisin toiselle puolelle. Pois varjosta. Mikäli sitä edes haluaa? Sillä useasti "pimeässä näkee enemmän ja paremmin".
Joskus jossain laulussa sanottiin " Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa". Entäpä jos aurinko paistaakin selkäsi takaa? eikös varjo ole siinä tapauksessa etupuolellasi? No oli miten oli, varjoja on ja tulee olemaan aina. Eihän elämän silti tarvitse olla mustavalkoista. Onhan mustallakin omat sävynsä, jos vain löytää ne ja mieluimmin ajoissa
Loppujen lopuksi elämä on kauniita korulauseita ilman koruja. Koruja ilman kauneutta.
Aika menee eteenpäin, itse monesti tuntee ettei mene eteen jos ei päinkään. Ainakaan oikeaa asiaa, ja onko sitä asiaa edes?
Toisinaan tunnen olevani ajasta irti, irti tuosta arjesta.
Se on toki vaikeaa tässä nyky yhteiskunnassa, jossa ainoa todellinen tärkeys tuntuu olevan tilastot ja luvut. Markkinatalous. Mitataan myyntitehoja vaikka kaikken alku ja juuri on jotain aivan muuta. Ihminen ei enää merkkaa mitään vaan raha määrää kaiken. Kuka on hyvä ihminen? Kuka Ei? Kuka saa kaiken kunnian? Ja Maineen? Kuka sitä todellisuudessa edes haluaa?
Työelämässä tämä kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa, salakavalasti. Vähennetään työtekijöitä, samalla kun työmäärät kasvavat. Odotetaan palvelua? Samassa suhteessa, kun työntekijät vähenevät palveluntaso laskee.
Ei ole avaruustiedettä, edes kokille, mutta näköjään joillekin on!
Ehkä nämä ihmiset tarvitsevat jonkin asteisen herätyksen, jos ei näe metsää puilta, vaan elämä on niin kapeakatseista. Kuin pirstaleita, joita et näe kokonaisuutena.
Elämä kuitenkin on yksi iso kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Se tunne kun näet kokonaisuuksia ja käsität, mistä asiat johtuvat on hyvin vapauttava, voit unohtaa rahan ja keskittyä vain elämän peruskysymyksiin. Kysyt varmaan mitä ne on? Mietipä sitä!
Keskellä sumua kadun kulmassa seisoo unelmakauppias. Vanha lierihattu vedettynä syvälle päähän, paljaat jalat kosteassa maassa. Hän myy todellisuutta, joka on kaikkien unelma, hän lupaa paljastaa kaiken, näyttää "tien".
Tyhjä tupakka-aski nurmella, rikottu kaljapullo katukäytävällä. Pisaroita autiotalon ikkunoissa. snakaripaperit jääneet tuulen vietäviksi, eilisen muistot huuhdottu alas kylmällä oluella.
On aamu Sunnuntain, radiossa sanotaan Lou Reedin kuolleen. Todella ikävää. Piristän itseäni ja otan kupin kahvia, katson ulos sateeseen ja ymmärrän hetken hienouden, laitan levylautaselle Velvet undergroundin "Sunday morningin" pyörimään ja tajuan olevani loppujen lopuksi kuitenkin aika onnellinen.
Eilen annoin fiiliksen viedä, tunteen kuljettaa. Eilen en ollut varma olenko oman elämäni kristus vai antikristus?
hautauduin platooniseen tilaan, oluen ja musiikin valtakuntaan, vajosin teille tuntemattomille, kaduille kadotetuille, nuoruuden näköalapaikalle.
Elämähän on täynnä tapahtumia, jotka rakentavat "palapelin" toisilla valmiiksi toisilla se jää kokoamatta. Kokemukset, nuo "palaset" pitää rohkeasti sovittaa oikeisiin kohtiin ja ehkä olet lähempänä itseäsi ja alat kenties hahmottamaan lopputulosta?
Sokeutuneet on silmät selvännäkijän, kadonneet linnut länsituuleen, kävelykadulla kirjailijan kirjaimet kastuneet.
Kaaos kauppakeskuksessa. 3+1
Kun aseet on ladatut, kun hämähäkit hävinneet. Kitara soi kaipausta kaukaisuudesta. Valoa ylä-kaupungista! Ylä-kaupunki on Jyväskylän henkinen apu alakuloon ja aikuisten puuhamaa. Ylä-kaupunki alkaa mielstäni Cygneauksenkadun ja Kauppakadun kulmasta. Siinä on näkymätön portti alueelle, jossa mielenrauha vapautuu ja voit kokea vapauttaneesi itsesi ala-kaupungin juppiudesta ja markkinataloudesta.
Ylä-kaupungin puuhamaan suurimmat ilon aiheet lienee "Pyhässä kolminaisuudessa" Tämän kolminaisuuden muodostavat Ravintola Sohwi, ravintola Ylä-ruth ja Lounais-puiston kioski eli Lounari. Tätä kokonaisuutta kutsutaan myös "Bermudan kolmioksi". Tuohon kolmioon on aikaansa jäänyt myös "vanha" useamman kerran viettämään.
Ravintola Sohwi on hyvä ruokapaikka ja jossa on kiva vetää kunnon "pohjat" ennen "sivukirjastoon" siirtymistä. Jo vuodesta 1968 lähtien Sohwi on ollut hyvän fiiliksen ravintola, jossa yksi kaupungin parhaista terasseista, varsinkin kesäöisin. Kun vielä kuulut INSIDE klubiin saat juomia aseveli hintaan.
Ravintola Ylä-Ruth myös yliopiston sivukirjastona tunnettu paikka on ollut "vanhan" suosikkipaikka Jyväskylässä viimeiset 19 vuotta eli tasan sen ajan mitä "vanha" on tämän kaupungin pölyjä niellyt. Ylä-ruth on juomapaikka, on myös ruokapaikka, mistä saa hyviä keittoja. Ylä-Ruth on rokkipaikka. Ylä-Ruth on kaupungin kulttuurin kehto. Ylä-Ruth on paikka pohdiskella maailman menoa. Ylä-Ruthille on aina yhtä hienoa tulla ja olla. Vain pois lähtö harmittaa, mutta aina sinne palaa.
Lounaispuiston kioski eli grilli 21 tai Lounari ihan miten vaan on kesäisin "vanhan" lempipaikka. Upea terassi istua vaikka läpi kesä yön. Hyvät safkat, kohtuu hinnat ja ystävällinen henkilökunta. Monesti kulttuurikiertue päättyy juuri Lounarin terassille, josta "vanha" suunnistaa kohti uusia seikkailuja Toki löytyyhän ylä-kaupungista myös Vakiopaine eli Vakkari, joka on myös todellinen kulttuuriaitta. Vakkarissa soi hyvä musa. Vakkarissa voit katsella taidetta ja tavata mielenkiintoisia persoonia.
Ylä-kaupungissa on myös kaupungin paras "divari", sieltä "vanha" on löytänyt monet aarteet omaan kirjahyllyynsä.
Eikä sovi unohtaa Pizzeria Mariaa, joka on vuodesta toiseen yhtä suosittu. Eikä suotta, siellä voit vielä aistia aidon pizzerian tunnelman. On kuin palaisit ajassa 30 vuotta taaksepäin. Loistavat pizzat ja mikä miljöö. Perfecto!
Yliopiston mäki ja vanha "amfiteatteri" lämpimänä kesäyönä. Pullo viiniä, hyvää seuraa ja nauti elämästä.
Ylä-kaupunki on "vanhalle" rakas paikka tässä muuten niin tylsässä kaupungissa. Se luo aitoa tunnelmaa ja vetää puoleensa kuin Elovena tyttö kaurapellossa. Onneksi on Ylä-kaupunki ja sieltä hohtaa ikuinen valo. Siellä tunnet neljä vahvaa tuulta. Siellä olet kotona.
Siinäpä vasta kysymys!
ruoantekijän luulisi olevan yksin ja ainoastaan tärkein tekijä, mutta toisaalta katsottaessa, tärkein tekijä lie monen asian summa eli yhteenlaskun lopputulos. Olosuhteet, missä ruoka valmistetaan lienee joskus hyvinkin optimaaliset, toisaalta myös voivat olla jotain aivan muuta. Entäpä välineet joilla ruoka tehdään? Yksi, mikä lienee kaikkien huippukokkien tunnustama asia on rakkaus ruokaan ja ennenkaikkea ruoanlaittoa kohtaan. Fiilis voi toisena päivänä heitellä ääripäästä toiseen, mikä lienee hyväksyttävää, olemmehan vain ihmisiä! Siis hyvinkin haavoittuvaisia.
Siispä tunnustakaa jokainen heikkoutenne ja antakaa itsellenne anteeksi, jos jokapäivä ette onnistu yhtähyvin kuin edellisen kerran. Näinhän se menee elämässä muutenkin. Aina ei paista aurinko edes risukasaan. Kaikkea ette voi saavuttaa, mutta itse olen huomannut saavuttaneeni jonkun näköisen tasapainon vasta monien monien vuosien jälkeen. Elämä rullaa eteenpäin omalla painollaan. Mitättömistä asioista ei kannata stressata ja on asioita, joihin et voi vaikuttaa itse. Aristoteleksen mielestä elämän tarkoitus on "olla onnellinen".
Itse olen kokenut olleeni onnellinen. Tuon tunteen löytäminen tosin vei vuosia ja taas vuosia. Esim. jotkut nuoruudenmuistot tuntuvat vuosien jälkeen taruakin ihmeellisemmiltä. Jopa urbaanilegendoilta, vaik. eivät sitä olekaan.
Nyt kun syksy levittäytyy eteemme kuin krapula-aamun oksennus yhtä kirjavin värein, moni tuntee kesän hävinneen ja elämän valuvan kropasta kuin veden lavuaarista.
Nuo hienot syksyn värit antavat kyllä lisää voimaa ja mahtavaa fiilistä ainakin luovalle persoonalle. Tosin jokaisella on omat "aaveensa" ajettavana pois ja monella nuo aaveet tulevat pimeimpänä vuodenaikana. Itse olen vanhemmiten huomannut, että pimeässä "näkee" paremmin kuin valossa. Näin metaforisesti ajatellen.
Omat "aaveni" olen pyrkinyt määrätietoiseti hautaamaan taakse ajatusten virtaavan joen. Toki niistä selkeällä säällä saattaa jotain kurkistaa mullan alta, mutta peitän ne mahdollisimman nopeasti. Oman henkisen syksyni vietin jo vuosia sitten ja toivonkin loppuelämän olevan enemmän henkistä kesää ja todellista syksyä.
Tämä filosofinen pohdiskelu lienee oivallista päättää mahtavaan Doris Dayn versioon "Autumn leaves" ja eläkää hyvät ihmiset ja huomatkaa, että syksy yleensä tuo muistot kesästä ja muistoillahan me ihmiset jaksamme päivästä toiseen kulkea tätä hyvinkin kapeaa polkua kohti määränpäätä.
katsovat yhdessä kosken juoksuun.
Takana unohdettuja unelmia, kadotettua kaipuuta.
Vieressä Tillikka, pöydällä pyttipannu, rommikola,
jukeboksissa laulaa Virran Ola.
Hovipojassa baarijakkara,
tiskillä iso olut, mustamakkara.
Tampereen ilta,
Hämeensilta.
Koskipuiston kuu,
kuohuissa kosken, ehkä kosken.
Ilmassa henki Juicen, Viidan sekä Linnan.
Tietävät he tämän kaiken hinnan.
Olipa kerran ja tapahtui toisen kerran. Joskin tapahtumat nämä voin kertoa vain omasta näkökulmastani. Tosin väliäkö sillä?
Sielu oli kuin autiomaa, joten johonkin oli vain päästävä. Tampere tuntui oivalliselta valinnalta.
Kaupunki, joka oli tuottanut vuosien varrella mielihyvää enemmän kuin moni muu kaupunki ja joka antoi sielulle juuri sen verran, että jaksoi taas luoda ajatuksia mielensyvyyksistä.
Mennessäni tuntui, että olen tämän reissun ansainnut. Ehkä enemmän kuin paljon. Jo pelkkä Hämeenkadun näkeminen sai oloni noin 4 astetta paremmaksi. Eli huomattavasti enemmän kuin Piin arvo esim. on! Tunsin heti, että nyt tähdet on oikeissa asennoissa ja jumalat ovat suotuisia.
Kun puhumme paikoista, jotka ovat legendoja, voimme samalla henkisesti kumartaa ja arvovaltaisesti niiata.
Tällainen paikka tuli tällä reissulla katsastettua.
Pispalan Pulteri osoittautui todella viihtyisäksi, ettenkö sanoisi yllättävänkin kotoisaksi paikaksi, johon "vanha" olisi voinut asettua taloksi pitemmäksikin aikaa,
mutta vieressä oli "punkfestarit " terassipub Yläkerrassa, jossa myös poikkesimme katsastamassa musaa ja ennenkaikkea hyvää fiilistä.
Tapaan tavalliseen turvauduimme Tillikan ruokalistan antimiin. Eikä käy syyttäminen kokkia, joka loihti oivalliset palaset oman elämänsä sankareille.
Löytyihän Hämeenkadun varrelta "aseveli" hintaisia juomia, joita saatoin maistella muistaakseni ajat menneet vuosia sitten, jolloin "Manse" näytti kasvonsa nöösipojalle ensimmäisiä kertoja ja opetti palaamaan tänne aina vaan uudelleen ja uudelleen. Silloin kadotin katseeni kosken kuohuihin, palasen Pispalan portaisiin.
Koskipuisto syksy-yönä on aina yhtä vaikuttava kokemus. Kuu nauroi takaa pilvien, vaihtui vuorokausi, oli uuden aamun koi, mutta vielä täytyi yöpalaa saada ja siihen lienee sopivin jo vuosikymmenen kokemuksella Manse Kebab, josta löytyy ensiapu aina.
Monella rajalla on "vanhakin" käynyt, mutta tällä kertaa jäi Rajaportin saunassa käymättä, mutta jotainhan täytyy jättää tulevaisuuteen eli paluu tulevaisuuteen on ehkä nopeampaa kuin uskonkaan.
Reissu oli "vanhan" mieleen. Se avasi jälleen totuuden elämän tarkoituksesta. Se lienee jokaiselle selvä asia?
ä
Ehkä totuus löytyy tämän Pispalassa olevan oven takaa? Mutta jos haluat tietää totuuden mene "Manseen" , elä hetki ajassa ja nauti siitä koskipuiston hämärässä.
"Don,t follow me, i,m lost too!
Näinhän se menee monesti, kun sielussa lukee "Fragile"
Elämä kuitenkin on lyhyt "trippi", joka ei kestä ikuisesti niinkuin timantit, jos nekään?
Monesti se pyyhkäisee ohi kuin aamujuna auringon noustessa.
Tuntiessa niin kylmää tulta kuin kuumaa jäätäkin voi vihdoin tuoda valkoiselle pohjalle ajatuksia sielun syvyyksistä, mielen maailmoista. Voi kaiken taltioida ja tyhjentää kovalevyä päästä kankaalle tai paperille.
On vain löydettävä portti, josta voi kulkea ja antaa ajatusten viedä.
.
Tanssi alla katseiden voi olla kuin unelma ikuisesta nuoruudesta tai menetetystä elämästä.
Joskus, sitä valoa on näkyvissä tunnelin päässä ehkä jopa välilläkin.
Rise up all the way! Feed the fire, drink the wind. Voi olla joskus hyvinkin avaavaa, jos se totuus aukeaa.
Wind of change tuovat muutoksia, mutta ajatus vapaana liitää taakse vuosien. Siis unelmat elävät ja joskus toteutuvat, mutta ikävä kyllä joskus taas ei.
Loppujen lopuksi vanha viisas sanontahan kuuluu "Hoping for the best, but expecting the worst".
Ei kai sitä muuta voi tehdäkään, mutta älä ajattele sitä liikaa. Vaan pura sisältä niin ilo kuin tuskakin mieleiselläsi tavalla ja nauti elämästä vielä kun olet elossa. Eikä tähän kaikkeen tarvita toivomuskaivoa!
On todella kuuma kesäpäivä 1968. Olemme Savonlinnan rautatieasemalla äitini kanssa. Olemme lähdössä junalla jonnekin. En muista minne. Minulla on raidallinen t-paita ja sortsit, olen paljain jaloin.
Menemme asemaravintolaan, väkeä on paljon, tupakansavu kelluu kuumassa ilmassa. Auringon valo heijastuu savun läpi puulattiaan. Tiskin takana on kiharahiuksinen vanhempi nainen, joka hymyilee minulle ja sanoo minun kasvaneen. En tunne naista, en tiedä edes nimeä. Tilaamme minulle lihapullia ja perunamuusia. Se on suurta herkkuani. Vanhan höyryveturin pilli huutaa ulkona, ihmiset nousevat penkeistään ja jättävät asemaravintolan. Tupakansavu hälvenee ja ravintolan valoisuus muuttuu. Meilläkin on kiire junaan. Myyjä toivottaa hyvää matkaa ja hymyilee. Nousemme junaan ja nään asemaravintolan ikkunassa vielä myyjän vilkuttamassa.
Setäni tulee Isvestija turnauksesta joulukuussa 1971. Hän on ollut näkemässä miten Suomi kaatoi Neuvostoliiton ensimmäistä kertaa kautta aikojen..Olemme vastassa asemalla. On yllättävän lämmintä vaikka jouluun ei ole kuin muutama päivä. Odottelemme asemaravintolassa junaa saapuvaksi. Ravintolassa on vain muutama ihminen, tupakanhaju on voimakas, vaikka kukaan ei poltta. Myyjä on edelleen sama kuin ennenkin , jälleen hän toteaa minun kasvaneen En edelleenkään tiedä hänen nimeään, mutta ei se minua kiinnosta. Ikkunat ovat likaiset, niistä ei tahdo nähdä ulos. Syön lihapullia ja muusia. Odotan tuliaisia Neuvostoliitosta. Vihdoin juna tulee ja setä myös. Saan jonkun pinssin tuliaiseksi, olen pettynyt, mutta onneksi sain lihapullia.
On kesä 1973,aurinko paistaa, aseman edessä on juuri tehty uusi asfaltti. Se höyryää kuumassa ilmassa. Ihmiset ovat tuskaisen näköisiä. Lapsi itkee äitinsä sylissä. Vanha laitapuolen kulkija yrittää lohduttaa, mutta turhaan. Menemme äitini, isäni ja minä asemaravintolaan odottelemaan junaa ja ottamaan jotain suuhunpantavaa. Jälleen sama myyjä toteaa minun kasvaneen. En edelleenkään tiedä hänen nimeään. Se ei kiinnosta. Isäni tilaa pullon A-olutta, äitini limsan ja minulle tilataan jälleen kerran lihapullat ja muusi. Isä sytyttää tupakan ja puhaltaa savurenkaita, kun pyydän. Kaikki ovat onnellisia. On kesäloma ja matka jälleen edessä. Asemaravintola tyhjenee junaan, vain aseman eteen jää laitapuolen kulkija yksin, vilkutan hänelle junanikkunasta. Hän ei huomaa minua, mutta hän näyttää onnelliselle auringossa. Sensijaan myyjä vilkuttaa ikkunasta.
On Talvi 1977. Pakkasta -35 astetta. Olen aivan jäässä ja kovassa humalassa. Menen asemaravintolaan lämmittelemään. Rahaa minulla ei ole yhtään. Ilokseni tunnistan tiskin takaa parhaan kaverini äidin. Hän ohjaa minut nurkkapöytään ja tuo minulle lihapullia ja muusia. Olen onnellinen ja kiitän häntä. Kysyn vielä missä vanha myyjä on?......... Oli kuulema kuollut edellisenä kesänä. Kukaan ei totea, että olen kasvanut!! Kysyn mikä hänen nimensä oli! Nyt se kiinnostaa minua!.... Oli kuulema Ritva. Nyt tiedän hänen nimensä. Poistun pakkaseen, on outo olo! Vilkaisen vielä ravintolan ikkunaan, mutta en näe tuttuja kasvoja.
On kesä 1983 olemme lähdössä vaimoni, minä ja poikamme kesälomareissulle Helsinkiin. Menemme asemaravintolaan. Sisällä on valtava tupakansavu, mutta ei se haittaa. Tilaamme minulle ja pojallemme lihapullia ja muusia, vaimo ottaa sämpylän ja kahvin. Nousemme hetken päästä uuden uutukaiseen pikajunaan.Katson ikkunasta asemaravintolan ikkunoita, siellä ei näy ketään.
On kesä 1998 olemme lähdössä Helsinkiin tyttäremme, vaimoni ja minä. On todella hiostava ilma. On varmasti ukkosta ilmassa. Menemme asemaravintolaan, joka on aivan tyhjä. Vain myyjä istuu penkillä ja lukee lehteä. Yritän tilata lempiannokseni lihapullia ja muusia, mutta se ei onnistu. On ainoastaan sämpylää ja pizzaslicea myytävänä. Olen pettynyt!
Paikka on pettänyt minut, olen masentunut. Juon pullon olutta ja syön mikrossa lämmitetyn pizzaslicen.
Nousemme junaan ja mietin niitä kaikkia kertoja kun söin hyvää ruokaa asemanravintolassa.
Tämä kertomus varmasti valoittaa, miksi lihapullat ja muusi on edelleen yksi suosikeistani. Tosin hyviä sellaisia ei tahdo saada kuin muutamasta paikasta suomessa.
Savonlinnan rautatieaseman ravintola ei ole ollut enää toiminnassa yli kymmeneen vuoteen, mutta säännöllisesti kerran kesässä kävelen ravintolan ohi ja voin nähdä tutut kasvot ikkunassa vilkuttamassa.
Tää kesä 2013 oli monipuolinen ruokien suhteen, no olihan siellä joitakin kohokohtia niin sanottuja helmiä. Tärkeintähän vanhan mielestä ruoassa on maku, ei niinkään sen terveellisyys tai ulkonäkö, jotka toki ovat tärkeitä, mutta ilman hyvää makua muulla ei ole merkitystä.
Pizza esimerkiksi on ollut vanhan mieliruoka aina 70-luvulta lähtien, jolloin löysin tuon hienon ruoan. Tässä ruokalajissa voit yhdistellä juuri niitä raaka-aineita mitkä itselle maistuu ja kyllä hyvä pizza pesee minkä tahansa muun ruoan mennen tullen, jos tykkää. Tässä kesän muutamia pizzakokemuksia. Pizza sopii kaikenlaisiin tilanteisiin. Se sopii niin iloisiin hetkiin, masennukseen, krapulaan, iltapalaksi, ulkona syötäväksi, ilta/yöpalaksi. Itse asiassa hyvä pizza voi olla ihmisen paras kaveri tietyssä tilanteessa, se pelastaa päivän ja sen se on tehnyt ainakin minulle satoja kertoja.
Itsetehty Jauheliha, kinkku, pepperoni, ananaspizza. Sopiva vaihtoehto darraan!
Vapianon Salamipizza yksi parhaista.
Tämä pitää niin paikkaansa vanhan mielestä. Pieni viisaus, mutta totta, joka sana.
Kesäladon Äijäpizza( Salami, punasipuli, aurajuusto, kinkku), toimi ison bissen kanssa Joensuun kesässä 2013.
Pizza Bestistä kävin noutamassa "kiekon" ja se nautittiin "teletappi" maassa Lutakossa valtaisassa helteessä kylmien juomien kera.
Parhaat pizzat "vanha" on saanut joka tapauksessa kuitenkin synnyinkaupungistaan Savonlinnasta ja Caperosta. Jossa niitä on tullut nautittua yli 30 vuotta.
Seurahuoneen kattoterassilla Vuohenjuusto-broilerileipä ja bisse kesäillassa 2013.
Cuba Libre juhannusaattona 2013. Toimii Savonlinnan kesässä ja antaa uskomatonta energiaa taas jatkaa matkaa. Vaikka eihän tuosta paikasta heti muuten lähdettykään, vaan nautittiin hienoista maisemista ja kylmistä juomista. OI JOI JOI!
"Vanhalle" ollaan tehty terassi kesäksi! No sehän passaa! Tai, jospa se ei ollutkaan mulle? So?
Lohikeittoa Sarastrossa paahdetun ruisleivän ja kirnuvoin kera.
Tomaatti-vuohenjuustopasta rucolan kanssa
"Vanhan" kesä 2013 juoma oli Jack and Coke! Tässä paikkana oli Ravintola Sataman Sydän, jossa tuli istuttua monenakin yönä ja kuunneltua aivan loistavaa musaa. Hieno paikka istua lämpiminä kesäöinä.
Grilli Time Out Seurahuoneen kulmalla on tullut tutuksi "vanhalle" jo yli 40 vuoden ajalta, toki ennen nimi oli Torin Grilli.Tällä snagarilla on otettu muutamat matsit silloin ennen, kyllä ne oli aikoja .Joka tapauksessa juhannusyönä 2013 tuli Savolaiset haettua täältä.
Tulihan sitä grillailtuakin, kun kerran tällaiset mahdollisuudet on. Savonlinnan kasinon saarella on tämä grilli paikka aivan Saimaan rannassa
Old Rosie siideri mahtava brittituote, josta löytyy potkua 7,3% ja meno eikun paranee!
Broileri-kasvispasta toimi valkkarin kanssa Savonlinnan Seurahuoneella.
Ja "vanhan" suosikki ravintola Sea Horse, joka kertainen kohde Helsingissä käydessä. Ei turhaa kikkailua, vaan aitoja makuja, perinteisiä suomalaisia klassikkoruokia. Ehdottomasti parhaat ruoat jälleen kerran.
Lihapullat, perinteinen ruskea kastike, punajuuret ja muusi. Tästä ei ruoka parane.
Tai mites olisi Oskarinleipä?
Näitäkin tarvittiin muutamia kesähelteellä ja ehkä ilman hellettäkin.
Salsicciaa (Italialaista makkaraa) yrttisinappikastiketta aiolia ja salvialla maustettuja perunoita!
"Vanhan" kesään kuuluu aina kesän ensimmäinen Calvados! Nyt näyttäs pöytään eksyneen kaksi rouvaa bebe-leivoksineen ja kahvineen, mutta ei se haitannut ja enemminkin juhlisti tuota herkkää hetkeä jalon juoman parissa.
Tottakai Savonlinnan kesään kuuluu Lörtsy ja kahvi torikahviossa aurinkoisena aamuna, kun lokit kirkuu ympärillä, vanhat höyrylaivat lähtevät satamasta, torikauppiaat pystyttelevät myyntikojujaan, aurinko lämmittää ensi säteillään Olavinlinnan takaa ja ei ole kiire minnekään, ei ole suunnitelmaa seuraavasta siirrosta. Annat tunteiden viedä, elät, hengität tätä puhdasta Saimaalta tulevaa raikasta ilmaa. Tähän voisin jäädä!
Kookos-chilipossua perunamuusin ja kasvisten kera. Oli muuten hienossa balanssissa tulisuus ja muusin pehmeä voilla saatu hienon hieno rakenne.
Tämän annoksen kävin syömässä Joensuun Hyve&Pahe ravintolassa kaksi kertaa. Broileriwokki. Tässä on parhaimmillaan se tosi asia, että vaikka annos ei ole visuaalisesti kummoinen. Niin maku!!!! Aivan mahtava!!!
Tallinnassa söin broileripastaa Intialaisessa ravintolassa. Todella löytyi sellaisia makuja, mitä en tiennyt olevan olemassakaan.
Cappucino ja leivos on hyvää, mutta vain 20 vuoden välein.
Ravintola Talukörts on tuttu ravintola tallinnan vanhassa kaupungissa, ehkä vähän huomaamaton, mutta loistava ruoka ja palvelu pelaa.
Talukörtsin Wieninleikeessä on sekä normaalit karnityyrit(sitruuna, anjovis, kapris) että maustevoi ja vielä lisäksi sitruunalla maustettu ruskeakastike. Toimii, vaikkei äkkiä uskoisi!
Tekaisin mehevän hampurilaisen yhtenä kesäiltana ja voin sanoa, että maistui! ( Pohja, valkosipuli, salaatti, coleslow, pihvi( About 200g.), monterey jack juusto, chilimajoneesi, tomaatti, suolakurkku, kansi). Tämän herkun huuhdoin alas Cokiksella. Toimii!
Kävin Jyväskylässä avattussa uudessa Classic American Dinerissa syömässä Triple cheese hampurilaisaterian colan kanssa. Hampurilainen oli todella hyvä, mutta ranuja ei välttämättä ois tarvinnu.. Todella reilusti juustoa niinkuin nimikin sen kertoo ja kokonaisuus oli niin Amerikkaa että! Ihan jees, mutta ei pärjännyt "vanhan" giantburgerille.
Tuli lomalla tekaistua oikein vimosen päälle huippu!!!
Poron sisäfilettä, Whiskykastiketta, uusia perunoita ja salaattia.
Huomaa kypsyys( 56 sisälämpö).
Tätä ei voi, eikä tarvitse selittää!!!!!
Kesän kohokohtia oli varmaan, kun oma tyttö laittaa vanhalle isälleen ja äidilleen vegaaniruokaa "Mummola" nimisessä kommuunissa ja alkuperäisellä 60-luvun Strömbergin hellalla.
Voiko lomalta enempää toivoa, vaikkei vegaani olekaan. Ruoka oli todella hyvää ja pesee mennen tullen monet ateriat, mitä ravintoloissa olen vuosien varrella saanut.
Arvostan!!!
Tässä muutamia otoksia kesäneineksistä, olihan sitä paljon muutakin, mutta niistä ehkä joskus toiste tai sitten ei, mutta nyt kun työt taas alkaa ja elämän rytmi hieman muuttuu. Niin on hyvä aloittaa "Kuivanousu" takaisin elämään.
Mutta eletään ja nautitaan, kun vielä ollaan edes jotenkin "kartalla".
