Menemme asemaravintolaan, väkeä on paljon, tupakansavu kelluu kuumassa ilmassa. Auringon valo heijastuu savun läpi puulattiaan. Tiskin takana on kiharahiuksinen vanhempi nainen, joka hymyilee minulle ja sanoo minun kasvaneen. En tunne naista, en tiedä edes nimeä. Tilaamme minulle lihapullia ja perunamuusia. Se on suurta herkkuani. Vanhan höyryveturin pilli huutaa ulkona, ihmiset nousevat penkeistään ja jättävät asemaravintolan. Tupakansavu hälvenee ja ravintolan valoisuus muuttuu. Meilläkin on kiire junaan. Myyjä toivottaa hyvää matkaa ja hymyilee. Nousemme junaan ja nään asemaravintolan ikkunassa vielä myyjän vilkuttamassa.
Setäni tulee Isvestija turnauksesta joulukuussa 1971. Hän on ollut näkemässä miten Suomi kaatoi Neuvostoliiton ensimmäistä kertaa kautta aikojen..Olemme vastassa asemalla. On yllättävän lämmintä vaikka jouluun ei ole kuin muutama päivä. Odottelemme asemaravintolassa junaa saapuvaksi. Ravintolassa on vain muutama ihminen, tupakanhaju on voimakas, vaikka kukaan ei poltta. Myyjä on edelleen sama kuin ennenkin , jälleen hän toteaa minun kasvaneen En edelleenkään tiedä hänen nimeään, mutta ei se minua kiinnosta. Ikkunat ovat likaiset, niistä ei tahdo nähdä ulos. Syön lihapullia ja muusia. Odotan tuliaisia Neuvostoliitosta. Vihdoin juna tulee ja setä myös. Saan jonkun pinssin tuliaiseksi, olen pettynyt, mutta onneksi sain lihapullia.
On kesä 1973,aurinko paistaa, aseman edessä on juuri tehty uusi asfaltti. Se höyryää kuumassa ilmassa. Ihmiset ovat tuskaisen näköisiä. Lapsi itkee äitinsä sylissä. Vanha laitapuolen kulkija yrittää lohduttaa, mutta turhaan. Menemme äitini, isäni ja minä asemaravintolaan odottelemaan junaa ja ottamaan jotain suuhunpantavaa. Jälleen sama myyjä toteaa minun kasvaneen. En edelleenkään tiedä hänen nimeään. Se ei kiinnosta. Isäni tilaa pullon A-olutta, äitini limsan ja minulle tilataan jälleen kerran lihapullat ja muusi. Isä sytyttää tupakan ja puhaltaa savurenkaita, kun pyydän. Kaikki ovat onnellisia. On kesäloma ja matka jälleen edessä. Asemaravintola tyhjenee junaan, vain aseman eteen jää laitapuolen kulkija yksin, vilkutan hänelle junanikkunasta. Hän ei huomaa minua, mutta hän näyttää onnelliselle auringossa. Sensijaan myyjä vilkuttaa ikkunasta.
On Talvi 1977. Pakkasta -35 astetta. Olen aivan jäässä ja kovassa humalassa. Menen asemaravintolaan lämmittelemään. Rahaa minulla ei ole yhtään. Ilokseni tunnistan tiskin takaa parhaan kaverini äidin. Hän ohjaa minut nurkkapöytään ja tuo minulle lihapullia ja muusia. Olen onnellinen ja kiitän häntä. Kysyn vielä missä vanha myyjä on?......... Oli kuulema kuollut edellisenä kesänä. Kukaan ei totea, että olen kasvanut!! Kysyn mikä hänen nimensä oli! Nyt se kiinnostaa minua!.... Oli kuulema Ritva. Nyt tiedän hänen nimensä. Poistun pakkaseen, on outo olo! Vilkaisen vielä ravintolan ikkunaan, mutta en näe tuttuja kasvoja.
On kesä 1983 olemme lähdössä vaimoni, minä ja poikamme kesälomareissulle Helsinkiin. Menemme asemaravintolaan. Sisällä on valtava tupakansavu, mutta ei se haittaa. Tilaamme minulle ja pojallemme lihapullia ja muusia, vaimo ottaa sämpylän ja kahvin. Nousemme hetken päästä uuden uutukaiseen pikajunaan.Katson ikkunasta asemaravintolan ikkunoita, siellä ei näy ketään.
On kesä 1998 olemme lähdössä Helsinkiin tyttäremme, vaimoni ja minä. On todella hiostava ilma. On varmasti ukkosta ilmassa. Menemme asemaravintolaan, joka on aivan tyhjä. Vain myyjä istuu penkillä ja lukee lehteä. Yritän tilata lempiannokseni lihapullia ja muusia, mutta se ei onnistu. On ainoastaan sämpylää ja pizzaslicea myytävänä. Olen pettynyt!
Paikka on pettänyt minut, olen masentunut. Juon pullon olutta ja syön mikrossa lämmitetyn pizzaslicen.
Nousemme junaan ja mietin niitä kaikkia kertoja kun söin hyvää ruokaa asemanravintolassa.
Tämä kertomus varmasti valoittaa, miksi lihapullat ja muusi on edelleen yksi suosikeistani. Tosin hyviä sellaisia ei tahdo saada kuin muutamasta paikasta suomessa.
Vai onko se vain muisto jostain vuosien takaa!
