Mietteitä elämästä ja toisarvoisia argumenttejä

Kun heräsin päässä soi Procol Harumin "Whiter shade of pale. . I was feeling kind a seasick. Tämmöistähän tää elämä on ollut. Jotenkin kaikki toistaa itseään, vuodet toisensa jälkeen.
Voiko vielä päästä valoon, vaikka sielun täyttää väärentämätön tuska? Lehdessä sanotaan, että on vaarallista polttaa tupakkaa. Kyllä on jutut menneet vähiin, kun itsestään selvyyksiä kirjoitellaan.
Mieleni tekee ainoastaan vapauttaa ajatukseni tästä kaikesta turhuudesta, päästä vapaaseen ajattelumaailmaan Löytää kadotettu nuoruuden ajattelumaailma, se kun olimme vapaita kulkemaan löytäen zenistä tien, joka johti sinne , missä moraalikäsitys oli ihmiselle se juttu.
Aallot on jossain kuuskyt metrii korkeat, kun tuulet suuttuvat! Näin lauloi aikoinaan Pelle Miljoona. Suuttuiko tuulet 26.12.2004? Haluan kylmää tuoremehua! More Juice!


MULTAA SUUSSA JA YLLÄ VIOLETTI TAIVAS

Hän läpytti pölyt perseestään ja lähti liikkeelle. Puistossa oli jo hiljaista. Hukkaan päiväni tämän yhteiskunnan kauneimmissa slummeissa. Ei mitään suunnitelmia, mutta älkää hyvät ihmiset tulkoo puhumaan minulle totisella naamalla  naapurin kuolemasta. En todellakaan  liene Odysseys, joka on lähdössä kotimatkalle. Mille saarelle sitten juutunkin, en passiini leimaa huoli.
Lyömme killinkit pöytään ja luukusta tarjoillaan aamu, päivä ja ilta. Kaikki on katettu valmiiksi, et tarvitse ruokalistaa, et liioin omia aivoja. astut sisään ja olet jo mukana maailmanlaajuisessa huiputuksessa" elämässä". Olet siinä vaikket tahtoisikaan. Katsot pelin loppuun vain todetaksesi hävinneesi niukasti. Palkintosi on multaa suussa ja yllä violetti taivas.


Siinäpä ajatuksia sunnuntai aamuna, ajatuksia joita en voi ohittaa kuin kerjäläistä kadunkulmassa,  Ehkä nämä ajatukset ovat oman elämäni kulminaatiopisteitä.Aristoteles sanoi jo kauan sitten, että elämän pääasia on onnellisuuden tavoittelu. Eikä muuten ollut väärässä. Siinäpä tavoitetta kerrakseen.

Erään pikkukaupungin syke

Kerronpa teille tarinan  Savonlinnasta. Olkoon tämä tribuutti kotikaupungilleni.

Kaukaisessa maassa nimeltä suomi on pikkukaupunki nimeltä Savonlinna, kaikki tiet vievät sinne. Tuosta kaupungista on yhtä monta kertomusta kuin on kaupunkiin tulijoita. Kaupungissa on perheitä kuin myös yksinäisiä ihmisiä, yksinäisiä kuin patsaat, mutta kaupungilla on sielu ja sen voi aistia, sen voi tuntea, sitä voi tavoitella, mutta ei tavoita.. Voi kuulla kaupungin hengittävän, voi tuntea sen sykkeen vaikkei sitä näekään.

Kaupungin halkaisee maaginen Olavikatu, joka on tavallaan koko kaupungin valtimo, mutta loppullisesti kaupunkia pitää hengissä sen sydän eli Olavinlinna. Linna, joka on seissyt tuossa vuolaassa virrassa jo yli 500
vuotta.

 

Linna jossa itse olen lapsena viettänyt satoja kesäpäiviä, tutkien sen käytäviä ja sokkeloita, jossa olen työskennellyt hieman vanhempana, käynyt seuraamassa oopperaesityksiä ja kuuntelemassa konsertteja on ollut minulle hyvinkin rakas kaikki nämä vuodet. Joka kerta käydessäni Savonlinnassa menen katsomaan linnaa kuin vanhaa ystävää ja joka kerta joudun toteamaan, että näin hienoko se olikin. Linnassa on jotain mystistä, joka vetää luokseen, pitää otteessaan.
Muutaessani Savonlinnasta huomasin kadottaneeni jotain, jotain mitä en osaa sanoiksi muuttaa.Kadotinko menneiden sukupolvien testamenttaamat muistot, jotka nekin olen yrittänyt säilyttää vai kadotinko henkisen minäni, jonka takaisin saamiseen vaaditaan paluulippu?

Vanhasta tanssilavasta ei ole jäljellä kuin kivijalka ja portaat, mutta todella hienolla paikalla linnaa vastapäätä.
Itselleni paikka, jossa on muistoja ja pakko käydä kesäisin. Täällä tuli nähtyä ekat keikat joskus 73-74.

Tanssiparin nimet on kaiverrettu kylkeen koivun!









Pikkukirkko keskellä kaupunkia muistuttaa minua lapsuudenleikeistä sen pihalla ja hääkirkkostamme.


 Satama ja tori lienee olavinlinnan ohella kesäisin suosituimmat paikat. Sieltä löytyy niin muikut kuin lörtsytkin. Ne aidot! Meininki torilla on reipas kuin moukarihäkissä!

Tai voihan ne muikut nauttia seurahuoneen terassiravintolassa kattojen yllä!

Kesäyöt satamaravintoloissa tai yöristeilyt vanhoilla höyrylaivoilla saimaalla ovat ainutkertaista monellekin.
turistille







Kasinonsaaret keskellä kaupunkia ja keskellä saimaata. Näillä rannoilla olen kasvanut ja näillä rannoilla vietän kesäpäivät aina kun vain mahdollista.




Sieltä löytyy vanha huvila, jossa tänäpäivänä toimii lettukahvila kalliolinna

Valkosipuli-kermaviilikastike, feta, aurajuusto ja tietysti lapsuuden suosikkijuoma sitruunasooda. Tästä kesä voi alkaa!

Kesään kuuluu myös perinteisesti calvados, iso olut ja vesi!

Panimoravintola Huvilassa kannattaa myös käydä maistamassa huvilan omia oluita ja nauttia hyvästä ruoasta.




Savonlinnan fiiliksen voit kokea kesällä ooppera-aikaan. Porukkaa on kaupunki täynnä. Sekaan mahtuu aina.

Savonlinnalaiset ihmiset ovat aitoja savolaisia, lupsakoita ja aina pieni pilke silmäkulmassa. Savonlinna on keskellä kaikkea ja täältä pääsee Kuubaan!

musiikkia ja muistoja

Musiikki on monelle ihmiselle tärkeä osa elämää, itse en pystyisi olemaan ilman musiikkia. Musiikinkuuntelu kuuluu elämääni. Vaikken itse soita niin kuuntelua harrastan sitäkin enemmän. Omia suosikkeja on jokaisella, niinpä laitankin muutaman oman suosikkini vuosien varrelta.

Musiikki on kuulunut vahvasti elämääni aivan pienestä asti. Ensimmäinen laulu, jonka muistan kuulleeni ei suinkaan ole mikään lastenlaulu vaan sydäntä raastava rakkaudentunnustus ja kyseessähän on The Beatlesin " ALL MY LOVING ".

Vuosi on todennäköisesti ollut 1963 tai 1964. Englantilaista kitarapoppia, joka jäi mieleen 60-luvulta edustaa myös Gerry and the Pacemakers ja erityisesti kappale you,ve got what i like. Rakkauslaulu tämäkin, tosin tuolloin neljä vuotiaana en sanoista niinkään piitannut, vaan mahtava kitarasoundi mikä tuli vanhan putkiradion kautta vei mennessään.

Sitten 60-70 luvun vaihteessa sain ensimmäiset omat vinyylit ja tässä muutama helmi noilta ajoilta.

Shoking Blue: "VENUS", oli ensimmäinen vinyyli, minkä sain ja löytyy edelleen hyllystä. Loistava kitarasoundi ja Mariska Veres siinäpä sitä venusta kerrakseen.

The Rolling Stonesin " GET YEAR YA YA,S OUT" albumin sain samoja aikoja ja pidän tuota livealbumia edelleen rollareiden parhaana vetona. Tässä levyn avausraita " JUMPING JACK FLASH".

Ehkä eniten tuolta ajalta on kuitenkin jäänyt mieleen. Derek and the Dominos bändin: "LAYLA". Kappale, joka kertoo George Harrisonin vaimosta Pattie Boydista, jonka kanssa Clapton seurusteli salaa. Vuosien saatossa Clapton on tehnyt kyseisestä biisistä useita versioita, mutta alkuperäinen toimii vaan parhaiten.

70-luvulla aloin perehtymään enemmän ja enemmän biisien sanoihin ja huomasinkin jo hyvin varhain joidenkin biisien sisältävän selkeän tarinan, jopa draamankaarta. Tajusin mitä Metafora meinaa ja mistä laulunsanoissa oli loppujen lopuksi kyse. Sanat ovatkin aina merkkinneet itselleni enemmän kuin itse sävel, joka tärkeä on myös.

Otetaankin seuraavaksi Led Zeppelin "STAIRWAY TO HEAVEN"

"There,s a sign on the wall but she wants to be sure, cause you know sometimes words have two meanings"

Loistava biisi ja ehdottomasti yksi suosikeistani ja tarinassa selkeä sanoma, kun vain löydät sen..

Hurriganes on bändi, jota kävin katsomassa yli 50 kertaa vuosina 1974-1982. Tässä on munaa!






Biisi, joka vain toimii ja tarina, joko aukee tai sitten ei. Fantastinen, ei sanat riitä kertomaan

Procol Harum "A WHITER SHADE OF PALE"

Eagles on kuulunut aina suosikkibändeihin, nämä ovat loistavia helmiä 70-luvulta: "TAKE IT EASY"

" come on baby, don,t say maybe!"



   "LYIN EYES"

1977 pyörin punk porukoissa ja hakaneulaa löytyi korvista ja asenne oli punk. Vastustettiin vähän kaikkea ja yritettiin pelastaa maapallo epätasa-arvolta, markkinataloudelta. Se oli hienoa aikaa kaikinpuolin, siitä jäi tietynlainen asenne loppuiäksi ja kannatankin  anarkiaa ilman väkivaltaa, anarkiaa, mikä tarkoittaa vapautta ajatella omilla aivoillaan, olla oma itsensä ja sanoa, mitä oikeasti ajattelee. Eikä olla kenenkään "orja"..Ehkä, joku päivä maalaan vielä seinään sanoman mielensyvyyksistä.


Mutta tässä sekä Brittipunkkia että jenkkipunkkia

Clash: " I fought the law" ja  Ramones: " Sheena is a punkrocker"

Yksi suurista suosikeistani on aina ollut Lynyrd Skynyrd. Tässä hieno "SIMPLE MAN", jonka sanat palauttavat aina maan pinnalle



Tässä pari kunnon biisiä, jotka toimivat aina niin visuaalisesti kuin pelkällä kuuntelulla!
Joan Jett and the Blackhearts " I HATE MYSELF FOR LOVING YOU"

..........ja Transvision vamp " I WANT YOUR LOVE"

Tämä kyseinen Jimi Hendrixin "ALL ALONG THE WATCHTOWER" saa minut kyllä juopottelemaan. Loistava meininki ja tekee mieli vetää per...t!

.

John Lennon on aina ollut suuri suosikkini, niin ajatuksiltaan kuin musiikiltaankin ja muistan hyvin 8 joulukuuta 1980, kun kuulin John Lennonin murhasta. Se oli murheenpäivä, jolloin juotiin suruun ja kuunneltiin Hienoa musaa;

Jätin viimeiseksi suurimman suosikkini ja sehän on luonnollisesti Jim Morrison ja The Doors. Jim oli loistava tekstintekijä, runoilija, laulaja ja persoona. Morrison on vaikuttanut omaan ajatusmaailmaan, ehkä enemmän kuin yksikään kirjailija. Koko The Doors tuotanto on hieno, mutta valitsin tähän seuraavat;

Musiikki on ollut mukana niin iloisissa- kun vähemmän iloisissa tilanteissa. Se kuuluu, joka päivään. Vaikka sitä itse muuttuu fyysisesti, niin ajatusmaailma on pysynyt onneksi samanlaisena. Tietää omat heikkoudet ja näkee tulevaisuudessa jotain positiivistäkin. Tämä tarina onkin hienoa päättää David Bowien sanoin:

Time may change me,
but i can,t trace time
.

Lukeminen kannattaa aina!

Siinäpä hienosti sanottu lause, kuka lie keksinyt ajatuksen tuon? Lapset, joille on luettu pienestä pitäen jatkavat todistetusti myös lukemista aikuisenakin. Lukeminen kehittää mielikuvitusta, avartaa maailmankuvaa luo uusia näkemyksiä ja avaa portin johonkin toiseen ulottuvuuteen.

Toki tämä kaikki vaatii sitä, että luet monipuolista kirjallisuutta. Lukeminen avaa mielessä aivan uudenlaisen maailman, kuin katsoisit leffaa, jota ei filmattu yleiseen käyttöön vaan esitetään vain sinun päässäsi.

Ihmiset, jotka lukevat monipuolisesti "kaikkea" ovat selkeästi luovempia maailmankatsomuksellisesti. Keskustelu runsaasti lukevan ihmisen kanssa voi olla monipuolista ja avartavaa, jopa opettavaa. Dialogi luistaa eikä käänny monologin puolelle.

Itse olen aina ollut kova kirjallisuuden ystävä. Ensimmäinen kirjanikin oli "seitsemän veljestä", joka tarttui ensimmäisenä käteen noin 5 vuotiaana. Siitä lähtien on kahlattu niin kotimaista kuin ulkomaista kirjallisuutta läpi kohta 50 vuotta. Joukkoon on mahtunut klassikkoja kuin vähemmän klassikkoja, mutta hukkaan ei lienee mennyt hetket kirjallisuuden parissa. Se lienee hienoimpia hetkiä, kun saat hyvän kirjan kanssa istua kesäpäivänä rantakoivun alla, lukemassa mielenräjäyttävää mestariteosta ja "break on through to the other side"  niinkuin Morrisonkin sanoi. Ja toi onnistuu myös lukiessa, joskin muullakin tavalla, mutta se on taas eri jutussa otettava aihe. Tai ehkä kuitenkin parempi että ei!

Ajattelin antaa muutaman vinkin kirjallisuuden helmistä, toki nämähän ovat niitä kuuluisia mielipideasioita, mutta seuraavat ovat itseni suosikkeja:

Ernest Hemingway koko tuotanto, mutta ehdoton helmi lienee "VANHUS JA MERI". Romaanin päähenkilö on vanha kuubalainen kalastaja Santiago. Hän ei ole saanut kalaa 84 päivään. Santiago asuu vaatimattomasti pienessä majassa. Hän on aiemmin toiminut kilpikonnalaivan tähystäjänä ja hänen suurena intohimonaan on Amerikkalaisen baseballin seuraaminen. Santiago on taipuvainen filosofointiin ja hän näkee lopulta saamansa suuren kalankin inhimillisenä, tasaveroisena kilpakumppanina.

Santiagon ystävä ja oppipoika Manolin on erittäin uskollinen Santiagolle ja välittää tästä suuresti. Hän mm. tuo vanhukselle ruokaa ja huopia yöksi sekä auttaa kalastusvälineiden kantamisessa. 

Teos on hieno esimerkki inhimillisyydestä, ystävyydestä ja taistelusta itsensä kuin myös elantonsa eteen.

Todellinen Klassikko

.

Toinen suosikki kirjailijani on John Steinbeck ja häneltä valitsen loistavan teoksen "MATKA CHARLEYN KANSSA".Tarina on matkakertomus siitä, kun John Steinbeck lähtee itsetekemällään "matkailuautolla" Rocinantella New Yorkista kohti lapsuuden maisemiaan, Salinasin laaksoa Kaliforniassa. Mukanaan hänellä on ranskalainen puudelinsa Charley.

Suosittelen tätä kirjaa kenelle tahansa matkakertomuksista ja koirista pitäville ihmisille. Tietysti tämä on hieman erilainen kuin nykyajan matkakirjat, jollakin lailla kertoo raaemmin todellisuuden, mutta lämmin ja hyvälletuulelle saava mestari teos. 

Pienenä anekdoottina syytä mainita Steinbeckin suuri kunnioitus kirjailija MIGUEL DE CERVANTESIA kohtaan nimetessään matkailuautonsa Cervantesin pääteoksen " DON QUIJOTEN" hevosen mukaan.

Suomalaisista kirjailijoista valitsen oman kotikaupunkini suuren pojan Joel Lehtosen. Lehtonen teki laajan määrän teoksia romaaneista, matkakertomuksien kautta aina runoihin. Niinpä valintani osuu tällä kertaa hänen viimeiseen teokseen vuodelta 1934 "HYVÄSTIJÄTTÖ LINTUKODOLLE".

Se ei ole hyvästijättöä vain kesäpaikalle vaan myös kesän lämmölle, elämän kauneudelle, kaikelle mihin mieli on kiintynyt. Aivan loistava runoteos, 

On mennyttä onnemme aika-
Sen kohtalo meiltä vei..
Kuin "satua kesästä siitä,
jota koskaan tullut ei".

Nämä ovat kokoelman viimeiset säkeet. Jotain, ehkei kovin paljon jäi elämässä saavuttamatta siitä, mitä olisi halunnut saavuttaa.
Runoutta mieheltä, joka osasi asiansa, Mestariteos, kuten koko Lehtosen muukin tuotanto.

Seuraavaksi valitsin Alpo Ruuthin ja teoksen "KÄMPPÄ". Hieno kuvaus 50-luvun Helsingistä. Ehkä yksi parhaita nuorisokollektiivin kuvauksista. Tapahtumapaikkana Sörnäinen ja poikien kämppä, missä koetaan niin alkoholi  ensikosketus vastakkaiseen sukupuoleen. Alpo Ruuth itsekin sörkänkundeja peilaa teoksellaan omaan nuoruuteen. Mainio ajan- ja nuorisokuvaus. Kannattaa lukea!

Sitten suosittelen kaikille Mika Waltarin laajaa tuotantoa, mutta nyt valitsin tähän hieman harvinaisemman Waltarin. "NELJÄ PÄIVÄNLASKUA"

Teos on sepitteellinen kuvaus ajasta, jolloin Waltari kirjoitti Sinuhe Egyptiläistä. Se ei kuitenkaan kerro ensisijaisesti romaanin kirjoittamisesta, vaan on ennemminkin "omaelämäkerrallinen fantasia päänsisäisestä sadunomaisesta huminasta. Hallusinaation ja todellisuuden sekoittumisesta.

Saa lukijansa sekä nauramaan että tuntemaan jopa sääliä kirjailijaa kohtaan, joskin se lienee teoksen tarkoitus. Kertakaikkisen hieno teos.

Keittiöalan kirjoista valitsin kaksi; ensimmäisenä jo kulttimaineeseen noussut "KITCHEN CONFIDENTAL"

Kirja on eräänlainen omaelämäkerta miten nuoresta keittiöharjoittelijasta tuli arvostettu keittiömestari. Anthony Bourdain kertoo suoraan aika kovin ottein ravintolamaailman elämästä ja erilaisista persoonista.

 Itse olen paljon kokenut yli 30 vuoden aikana ja uskallankin väittää että Bourdainin jutut ovat paikkaansa pitäviä. Sillä Ravintolamaailma on joissakin paikoissa enemmän kuin mitä monikaan tietää. Uskon, että jotain vastaavaa on kokenut monikin kokki/tarjoilija jopa pienessä suomessakin. Kannattaa lukea, jos tykkää ruoanlaitosta tai on kiinnostunut bilettämisestä työpäivän jälkeen.

Toinen keittiöalan teos on hienon hieno kuvaus 70-luvun Amerikasta.  Tämä Risto Lehmusoksan kulinaarinen matkakertomus "SYÖMÄMIES AMERIKASSA" täyttää paikkansa niin ruoka- kuin matkakertomuksenakin. Loistava kuvaus ajasta ja paikasta.

 

  Siinäpä muutama vinkki, jos lukukärpänen puraisee!

Mitä kannattaa katsoa?

Tänään ei kirjoiteta niinkään ruoasta vaan elokuvista, jotka ovat merkanneet itselleni todella paljon elämässäni ja tekevät sitä edelleen päivittäin.
Näin alkuun mainitsen muutamia omista lempileffoista, joita voin rehellisesti suositella teille oman elämänne sankarit ja muut desperadot.

Ensimmäisenä suosittelen vuodelta 1956 John Wayne klassikkoa "etsijät", jossa itse "Duke" tekee loistavan roolin Ethan Edwardsina, joka lähtee etsimään intiaanien sieppaamaa veljentytärtään ja kostamaan perheensä murhaa. Kokonaisuudessaan loistava elokuva. John Fordin hieno ohjaus ja loistavat näyttelijäsuoritukset takaavat ehkä parhaan westernin kautta aikojen . Kaiken yläpuolella on kuitenkin  John " Duke" Wayne itse amerikkalaisuuden hengen nostattaja numero yksi.

Seuraavaksi kulttielokuva "Easy Rider" vuodelta 1969, jossa Dennis Hopperin ja Peter Fondan esittämät nuoret hippikaverukset lähtevät etsimään vapaata amerikkaa ja osittain löytävätkin sen. Leffa kuluu road movie genreen ja sopii 60-70 luvulla nuoruutensa viettäneille. Loistavaa musaa Steppenwolfista The Bandin kautta Hendrixiin. Itse näin kyseisen pätkän joskus 70-luvun puolivälissä ja tuon nähtyäni ei ole kelloa ollut ranteessani, eikä tule olemaan, sillä elokuvan alussa Peter Fondan esittämä hahmo heittää kellon hiekkaan ja matka alkaa. Taustalla soi Steppenwolfin Born to be wild. Tuo jos mikä kuvaa vapautta ajasta ja paikasta. Loistava leffa!

Vuodelta 1973 American graffiti seuraa neljän nuoren aikuistumista viimeisenä yhteisenä kesäiltana, ennenkuin opintojen alkaminen erottaa heidät toisistaan.Elokuva luo loistavan katsauksen 60-luvun alun jenkkinuorison viattomaan ja huolettomaan vapaa-ajan viettoon kahviloineen ja drive in teattereineen. Mahtavaa aikakauden musaa ja upeita autoja.

 

Elokuvassa Who,ll stop the rain nähdään pääosassa Nick Nolte, joka esittää vietnam veteraania, joka auttaa kaveriaan heroiinisotkuissa ja joutuu itse vaikeuksiin. Nolte vetää huippu suorituksen Ray Hicksinä ja taustalla pauhaa Ccr:n Who,ll stop the rain

.

Samalta vuodelta kuin edellinen eli vuodelta 1978 tehtiin loistava komedia "Foul Play", joka suomessa tunnetaan paremmin nimellä "tyttö, joka tiesi liikaa".  Goldie Hawnin ja Chevy Chasen tähdittämässä komediassa on jännitystä ja jälleen kerran hyvää musaa.

Vuodelta 1983 The Big Chill eli Sisärengas on kuvaus 60-luvulla yhdessä opiskelleista nuorista, joista on kasvanut aikuisia. Nyt he tapaavat yhden kaverinsa hautajaisissa, joka on tehnyt itsemurhan. Elokuva kertoo mitä heistä on tullut ja mistä he vielä haaveilevat. Elokuva, joka on täynnä raivoa, intohimoa ja nostalgiaa.

Vuonna 1986 tehtiin leffa nimeltä "Stand by me", joka on jättänyt mieleeni jäljen, joka ei häviä. Loistava elokuva. Fantastinen. Kuvaus ystävyydestä, seikkailuista, jotka kuuluvat kasvamiseen. Tämä klassikko perustuu Stephen Kingin novelliin The Body.

Gonzo-journalismin huimapäisenä luojana pidetty Hunter S. Thompson on saanut ainakin kolme eri leffaa itsestään tai alter egostaan ja vieläpä kolmella eri vuosikymmenellä. Vuodelta 1980 "Where the buffalo roam" on hienon hieno kuvaus Thompsonin kirjoittaja urasta 1970-luvun alun yhdysvalloissa. Ääniraidasta vastaa  mm. Neil Young sekä Beatles.

Vuodelta 1998 Johnny Deppin tähdittämä pelkoa ja inhoa Las vegasissa on vauhdikas matka hallusinogeenien kanssa läpi todellisesta syvällisempään aikaan ja paikkaan. Hauska leffa, toimii pienessä jurrissa parhaiten.

 2012 valmistunut rommipäiväkirja on jo toinen Hunter S. Thompsonin romaaniin perustuva Johnny Depp filmaus. Tapahtumapaikkana toimii Puerto Rico ja vuosi 1960. Kertomus kuvaa alkoholisoitunutta toimittajaa, joka on palkattu paikalliseen San Juan star-lehteen. Ei ehkä paras Johnny Deppin leffa, mutta vauhtia on ja maisemat  mitä hienoimmat.

Big Lebowski on Joel ja Ethan Coenin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1998. Jeffrey Lebowskia eli "Dudea" esittää Jeff Bridges, muissa keskeisissä rooleissa nähdään mm. John Goodman, Steve Buscemi ja Julianne Moore.

Elokuva kertoo laiskasta, työttömästä Jeffrey Lebowskista eli "Dudesta". Hänen harrastuksiinsa kuuluu valkovenäläisten juominen,kannabiksen polttelu sekä keilaaminen ystäviensä Walterin ja Donnyn kanssa.  Loistava leffa alusta loppuun.

Jeff Bridges näyttelee Bad Blakea, parhaat päivänsä nähnyttä country-musiikin artistia, joka pyrkii elämänmuutokseen aloittaessaan suhteen nuoren Jean-nimisen toimittajan (Maggie Gyllenhaal) kanssa. Tästä vuonna 2009 tehdystä "Grazy Heart" elokuvasta Jeff Bridges voitti miespääosasta sekä Oscarin että Golden Globen. Ryan Bingham ja T-Bone Burnett saivat Oscarin ja Golden Globen elokuvan tunnussävelmästä "The Weary Kind". Maggie Gyllenhaal oli ehdolla Oscar-palkintoon naissivuosan kategoriassa, joten tämä klassikko ei varmaan enempää selittelyjä kaipaa.

"A lovesong for Bobby Long" on ehkä paras näkemäni elokuva. Kertomus, joka sisältää lähes tulkoon kaikkia ihmisen tunnetiloja. Filmissä löytyy rakkautta, intohimoa, tuskaa, ymmärrystä, anteeksiantoa ynm ynm. kaikkea mitä todellisessakin elämässä on. John Travolta tekee ehkä parhaan roolinsa, Scarlett Johanssonilta myös loistava esitys, jossa on tunnetta. Travolta esittää entistä kirjallisuuden professoria, jonka viskin- ja tupakanhuuruiset päivät kuluvat kirjallisuutta siteeraten ja taustalla soi blues. Mestariteos!

The Doors on vuonna 1991 julkaistu elokuva, joka kertoo legendaarisesta The Doors -yhtyeestä ja sen edesmenneestä laulajasta Jim Morrisonista. Sen ohjasi Oliver Stone ja Morrisonia esitti Val Kilmer. Itse suurena The Doors fanina pidän elokuvaa aivan loistavana. Musiikki, tunnelma ja ennenkaikkea kuvaus Jimistä ovat loistavaa vaikkakin ajoittain aika raadollista, mutta sitähän elämä joskus on.

Eli Morrisonin sanoin:

You know the day destroys the night

Night divides the day

Tried to run 

Tried to hide 

Break on through to the other side.

Muistoja ajasta ja paikasta

"Mä ajassa oudosti liidän,
Tää untako on vaiko ei?
Mä paikasta paikkaan näin kiidän
Ja varjoni tunne mua ei".



Siinäpä oiva aloitus tämän kertaiselle henkiselle avautumiselle. Aloitussanat oli  hienosta Hectorin Nostalgia biisistä. 
Jos nyt puhutaan ruoasta näin aluksi, niin se tunkeutui elämääni hitaasti lapsuudesta asti.Oli kotiruokaa ja kouluruokaa, joka 60-luvun koulussa oli ala-arvoista, jos näin saa sanoa ja miksikäs totuutta ei saisi kertoa. 60-luvulla radiossa Eero ja Jussi lauloivat " ei aika mennyt koskaan palaa" ja nykyajan koululaiset voivat olla iloisia ettei palaa sillä tänä päivänä kouluruoka on hyvää ja monipuolista verrattuna tuohon entisajan ruoaksi kutsuttuun sotkuun.



Omassa kodissani ruoan valmisti pääasiallisesti äitini, mutta oli niitäkin hetkiä jolloin isäni teki jauhelihapihvejä ja ruskeaa kastiketta. Voinkin sanoa, että nuo pihvit ja perus ruskeakastike olivat loistavaa ruokaa. Ruoka oli 60-luvulla perisuomalaisia ruokia(lihapullat, keittoruoat, karjalanpaisti, makkarakastike ynm.).

60-luvun lopulla söin ensimmäisen kerran ranskalaisia ja wieninleikettä ravintolassa, 70-luvun puolessa välissä Savonlinnassa sai ensimmäisiä pitsoja ravintolasta ja sekin oli taas jotain uutta. Myös lämpimät voileivät oli 70-luvun juttuja( Oopperaleipä, oskarinleipä, metsästäjänleipä ynm ynm.) kuin myös leikkeet. 

Sitten olikin aika astua itse  piisin ääreen ja loppu onkin yhtä suurta seikkailua "ihmemaassa", jota myös ravintolan keittiöksi kutsutaan. Moni keittiö on jättänyt elinikäiset muistijäljet aivolohkoon. Kuin myös moni paikkakunta. 
Paikassa ehkä konkretisoituu parhaiten muistot ja eletyt hetket.
Onhan se kuitenkin selvä, että eniten mielessä on kuitenkin ne rannat joilla vietit nuoruutesi parhaat vuodet eikä niinkään yksittäiset hetket ajassa ja paikassa. Niinpä voinkin kertoa pienoisen tarinan paikasta, joka oli ja on aina oleva tärkeä paikka minulle.


MUISTOJEN TUULET

Mistä tuulet tulevat? Ovatko ne Jumalan henkäys? Miten pilvet syntyvät? Nekö vievät muistomme sinne jonnekin, mistä voimme ne joskus poimia.

Nuo kesäisten aamujen eteläiset tuulet, jotka saivat aamukasteisen ruohon tuoksumaan. Aina aamuisin minä ja ystäväni riensimme kohti päivän "seikkailuja", kohti jotain, mitä voisimme vielä joskus muistella kysymyksellä " Muistatkos?"

Tiesimme joka aamu, että päivästä tulisi erikoinen. Pallo kainalossa riensimme kohti uimalaitoksen kenttää. Aamukasteinen ruoho tuntui paljaissa jaloissa, voin vieläkin muistaa tuon tunteen ja tuoksun mielessäni. 
Iltaisin vanhan uimalaitoksen katsomossa pidimme tyttöä kädestä ja nautimme kesäilloista. Mitä puhuimme silloin vai puhuimmeko mitään? Vai oliko itse hetki "Se" juttu?

Päivät kuluivat nopeasti, uudet tulivat ja menivät nekin. Niin kuluivat nuoruutemme parhaat kesät. Illat, kun aurinko piirsi viime säteillään jalkapallokentän rajat muhkuraiselle nurmelle.

Muistan syksyt ja talven tulon. Kylmät pohjoistuulet tulivat takaa suurten selkävesien vieden mennessään niin lämmön kuin eletyt hetket. Syksyt olivat suurten muutosten aikaa. Syksy oli "yksinäisen ratsastajan" aikaa.

Vuodet vierivät, aika tuo armoton tuomari ei tunne armoa.

Mutta noilla paikoilla, joissa vietimme sen osan elämästä, jonka toivoisi pysyvän aina mielessä käyn säännöllisesti, vain vanha uimalaitos on poissa, mutta kerran kesässä aamukasteen aikaan riisun kenkäni ja vanhan uimalaitoksen kenttä on jälleen se "elämän" näyttämö, mistä suurimmat muistot sain. Vielä voin tuntea kasvoilla tuon lämpimän kesäaamun etelätuulen vai voisiko sanoa muistojen tuulen.



Aurinkoisina kesäpäivinä kenttä on nykyään lähinnä auringonotto- ja piknikpaikka, josta avautuu hieno maisema puhtaalle saimaalle ja kesäiseen Savonlinnaan. Paikkaan, jota myös
Saimaanhelmeksi on kutsuttu. Eikä syyttä.

Siispä pullo viiniä, pientä purtavaa ja hyvää musaa mukaan ja olet taas ajassa entisessä. Ainakin henkisesti. 

Kesä 1993

Kylläpä taas yksi kappale radiosta kuultuna sai mielen palaamaan menneisiin ja kesään 1993. Tuon kuuman kesän työskentelin Varkauden ja Joensuun puolivälissä sijaitsevalla paikkakunnalla nimeltä Karvio ja vastasin   sata vuotta vanhan kievarin ruokapuolesta. Asuntokin oli vain muutaman sadan metrin päässä työpaikastani, uuden uutukainen rivitalo kaksio rantasaunalla. Naapurissamme tien varressa oli vanha krouvi , jonka jukeboksiin tuli kesän aikana muutama kolikko laitettua, jossa tämänkin jutun alulle saattanut biisi soi 20 vuotta sitten muutaman kerran.

Teimme kaikkea savolaisesta pitopöydästä aina coeur de filet provencaleen. Muikut lienee ollut kesän hittituote olimmehan tuossa savon ja karjalan välimaastossa. Niitä tehtiin paistettuina, friteerattuina, valkosipulimuikkuina, uunimuikkuina, marinoituina muikkuina, mutta kesän kohokohta kuitenkin lienee rantakala, jota pääsin valmistamaan ensimmäistä kertaa ja paikassa, joka lienee yksi hienoimmista tähän tilaisuuteen. Koskenranta, ilta-aurinko valaisee rannan koivuja, synnyttää varjoja viime säteillään, järven takaa voit kuulla tangon kaihoisan sävelen lavalta. Onko se itse Olavi Virta joka siellä laulaa? No ei nyt sentään, mutta hetki on ainutlaatuinen.

 

Rantakala valmistettiin vanhassa padassa avotulella ja nautittiin koskenrannalla itsetehdyn ruisleivän ja uusien perunoiden kanssa. Enpä ole sen jälkeen vastaavaan paikkaan päässyt ruokaa valmistamaan ja epäilen, että tuskin enää pääsenkään, mutta toivotaan, että onni suosii vielä edes kerran.

Näin uuden vuoden alussa sitä odottaa tulevalta vuodelta paljon. Jotain uutta voisi tapahtua työnkin puolesta, jotain erillaista kuin perus- joka päiväistä lounasta. Paljon erilaisia tilaisuuksia, erikoisia menuja ynm. ynm.
Uskon, että tästä tulee hyvä vuosi!
Niin se biisi, josta tää juttu sai alkunsa oli muuten Topi Sorsakosken ja Agentsin "Yksi ainoa ikkuna".

Nostalgiaa!

Uusi vuosi

Näin se alkoi taas uusi vuosi: Tunne on sama joka vuosi, mielen valtaa eksistentialistinen ahdistus. Mieli liikkuu hyvän ja pahan välimaastossa kuin Nietzschen teoksessa. Pakko potkia kroppa ylös ja valmistamaan vuoden ensimmäistä ateriaa. Hetken mietittyäni päädyin valmistamaan mukaellun englantilaisen aamiaisen, johon kuului munakokkelia, pekonia, chorizoa, chili-cheddarbruschettaa, yrttitomaattia, kahvia ja sitruunalla maustettua jaffaa.
Aamiainen oli loistava ja mielen valtasi eufoorinen olo, ja huomasinkin uudenvuoden ehkä sittenkin muuttuvan plusmerkkiseksi.
No niin pieninä palasina leipäni on ollut mun maailmassa näinä kokin vuosina. On nähty monet keittiöt ja nähty alan kehitys, toki myös ikäväksi todeta puolivalmis-/valmistuotteiden tulo alalle. Monessa ravintolassa kokin työ onkin lähinnä eri komponenttien yhdistelemistä ja lämmittelyä. Toisin oli ennen kun kaikki tehtiin itse ja kokin ammatti oli arvostettu  ja haluttu ammatti.
Monet uudenvuoden juhlat on valmistettu ja hienoakin hienompia ateriakokonaisuuksia tullut tehtyä. Kokeneet oppi-isät ovat alku aikoina antaneet kaiken tietonsa ja taitonsa käyttööni ja olenkin heille ikuisesti kiitollinen noista opeista ja neuvoista.
Herran vuonna 1983 oli isot uudenvuodenjuhlat Kylpylä Casinolla, jossa nuori kokki sai olla mukana järjestämässä silloisille neuvostoliittolaisille turisteille uudenvuoden päivällistä. Pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa. Pääruokana oli naudan maksalla, munuaisilla ja juureksilla täytettyä lampaanpaistia, jälkiruokana jäätelötorttua ja kirsikkasiirappia. Oli myös kuivattua kalaa, jota oli kuivattu keittiössä useita päiviä ja haju oli jotain aivan käsittämätöntä. Ruoka maistui turisteille ja vodka virtasi. Lopetellaan tää juttu vaikka Police-yhtyeen laulun sanoihin "every breath you take, every move you make, every bond you break, every step you take".... Eli kaikki tää pitkä ura on ollut sen arvoista ja jokainen tapahtuma on johtanut toiseen ja jokainen asia on ollut tärkeä kokemus. Tästä kaikesta kiitos taas kerran loistaville entisille kuin myös nykyisille työtovereille. Ilman yhteistyötä ei kukaan tee ihmeitä, jos edes sittenkään, mutta yritetään ja vietetään parempi uusi vuosi ja ollaan tarkkana "i'll be watching you".