Kerronpa esim ikivanhan tarinan, jostain yli kolmen kymmenen vuoden takaa On kaukaisessa itäisessä suomessa kaupunki nimeltä Joensuu. Olen vieraillut siellä säännöllisen epäsäännöllisesti jo 70-luvulta lähtien ja pitänyt kantapaikkanani aina legendaarista Wanha Jokela nimistä ravintolaa, joka on palvellut asiakkaita aina 30-luvulta asti.
Tarinan nimi voisi olla kaikessa yksinkertaisuudessaan " Jokelan lihapullat". Tämä lyhyt novelli kertoo ystävyydestä, elämän pienistä, mutta hienoista hetkistä, joita voi joskus kokea ja ne ei yleensä häviä mielestä vaan säilyy siellä. Tottakai tarinan kliimaksi koetaan aivan lopussa ruoan muodossa.
JOKELAN LIHAPULLAT
Helvetin kova tuuli vihmoo päin kasvoja, pakkasta noin -28 astetta. Tuuli puhaltaa Pielisjoen yläjuoksulta, sula, virtaava joki lisää pakkasen tuntua. Krapula potkii suoraan oikeaan aivolohkoon, joten ajatus ei pysy kasassa. Kävelen Siltakatua. Ainoa ajatus päässä on kuka sai ja keneltä eilen. En se ainakaan minä ollut koska heräsin serkkuni vaatekomerosta afgaaniturkki päällä, uimapatja kainalossa ja kuollut kultakala vieressä. Ei mitään hajua mitä on tapahtunut. Kampaamon edessä on kyltti "vapaita aikoja".
En ole varma onko tää unta vai ei. Pelottaa kaikki äänet ja ulkopuoliset ohikulkijat. Hiki valuu pitkin selkää ja paleltaa aivan helvetisti.
Mulla on vuosisadan krapula.
Talon seinässä lukee Wanha Jokela eli "taivas" maan päällä. Astun ovesta sisään, lämmin henkäys käy talvisäässä, enkä tarvitse edes pipoa päässä. Astelen baaritiskille ja tilaan "ison" ja Four roses bourbonin. Menen nurkkapöytään ja kumoan whiskin vapisevin käsin ääntä kohti. Katselen ikkunasta ulkona taapertavia ohikulkijoita ja ajattelen sinua, ainoata elämäni iloa. Jälleen tuotan sinulle pettymyksen, kun juon, mutta tunnen ansainneeni tämän iltapäiväkännin. Siemailen kylmää olutta ja tunnen pikkuhiljaa oloni paranevan. Tilaan toisen kierroksen. Laitan jukeboksista soimaan Frank Sinatraa ja Rolling Stonesia. " Fly me to the moon" täyttää eetterin ja tunnen elämän virtaavan jo kuolleeksi todettuun mieheen.
Minä elän, tämä on sittenkin totta eikä viinien huumaa.
Reiska kysyy voiko istua seuraan. Vastaan, että tottakai. Reiska menetti pari vuotta sitten vaimon ja kaksostytöt kolarissa. Elämän munille potkima mies jaksaa silti jopa hymyillä. Ainakin joskus. Reiska kertoo kuinka on voittanut lotossa neljä oikein. 15 markkaa. Mies on silmin nähden onnellinen. Hän hymyilee ja tarjoaa minulle lonkeron. Olemme kaksi onnellista tässä hetkessä. Kaksi krapulaista uudessa nousussa. Kaikki tuntuu mahdolliselta. Tää on se hetki jonka toivoisi säilyvän. Reiska laittaa soimaan Baddingin "mikset nuku sisko pikkuinen" ja tirauttaa muutaman kyyneleen, mutta sanoo heti perään, että vain rakkaudesta ei surusta. Vitun hieno mies.
Siirrymme "ruokapuolelle" ja tilaamme lihapullat perunamuusilla. Reiska tilaa halpaa algerialaista punkkua ruokajuomaksi. Viini on itse asiassa aika pahaa, mutta kehun sitä, koska ajatus tuli sydämestä. Nautimme kermakastikkeessa olevista lihapullista, suolakurkuista ja voilla ja kermalla höystetystä muusista.Lihapullien voimakas maustepippurin ja suolan balanssi toimii. Kastikkeessa voit maistaa itse ruskistetut jauhot ja täydellisesti paistetut sipulit ei kuulotetut missään nimessä. Muusi suoraan sanoen sulaa suuhun. Suolakurkut ovat kunnon suolassa, ei mitään herkkukurkkuja vaan aitoa tavaraa, joka suolaisuudellaan komppaa hyvin tätä makujen sinfoniaa. Olemme onnellisia ihmisiä, ehkä fyysisesti köyhiä, mutta henkisesti rikkaita. Lopuksi nuolen vielä läutaselta kastikkeen rippeet ja toteamme kuin yhdestä suusta, että Jokela ei pettänyt taaskaan.
Tarinan opetus lienee se, että ystäviä ei ole kenelläkään liikaa ja perus suomalainen ruoka oli loistavaa tuolloin ja sitä se on tänäkin päivänä. Ainoa seikka joka tätä kirjoittaessa harmittaa on, että kyseinen Wanha Jokela lopetetaan melkein 80 vuoden jälkeen 31.12.2012 . Rip WANHA JOKELA
Päiväkaljalla Jokelassa talvella 2010
