only the lonely

Savun keskellä ikkunapöydässä, pisaroita huurteisen lasin reunassa, katse autio, maassa rauha. On uusi vuosi 1980. Savonlinnan vanhan linja-autoaseman kahvila.

Only the lonely laulaa Roy, vanhat juopot nauttivat keskikaljaa ja pitävät filosofian luentoa nuorelle miehenalulle.
Kaukana tulevaisuudessa markkinatalouden alasajama maailma. Edessä elämä, joka tulisi tekemään nuoresta miehestä aidon, vain kokemuksen kautta.

Pakkanen vasten kasvoja tuntuu neulanpistoilta, puisto on tyhjä. Vain Joel Lehtosen patsas yksin tulee vastaan sanomatta edes terve. Katuvalot puhtaalla lumella, virtaa menneet muistot sulassa virrassa. Yksinäinen sorsa autiolla torilla. Snagarilla tapellaan, ketsupit vaatteilla, verta naamassa. Perjantai-ilta. Pikkukaupungin piknik.
Olavinkatu, tuon nuoren miehen elämän korkeakoulu. Idästä länteen johtaa se, auringon näyttäessä suunnan. Käy tuota opinahjoa useita vuosia, oppii asioita myös sellaisia, joita ei olisi halunnut oppia.

Kaupungin toisella laidalla tyttö lukee Reginaa ja unelmoi tulevasta.
Paimenkadulla asui ennen useat rengit kuin myös Piiat.
"Hilman"kioski. Mutta kuka oikeastaan oli Hilma?
Vesitorninmäellä palaveri perjantai-iltaisin, Lauantaisin "Kanuunaralli" vintillä. Supermarketin edessä "Love is in the air". Puikkarilla"Some girls"want, "some girls" need.

Kesäyö 2013, juhlaväki on väsynyttä. Katu on sama kuin ennenkin, vain mukulakivet on korvattu asfaltilla. Tällä kadulla on itketty, mutta aina enemmän naurettu, on rakastettu ja toivottavasti sitä tehdään jatkossakin.

Avonaisesta ikkunasta kuuluu "Only the lonely". Ympyrä on sulkeentunut.

Never mind the bollocks, here is sex pistols

Luovuutta ei juurikaan nyky yhteiskunnassa arvosteta niinkuin joskus aikaisemmin. Toki on paikkoja, joissa sitä ei tapeta aivan pystyyn.
Ruoanlaitto, jos mikä on parhaimmillaan luovuuden kruunu. Lienee kokin tärkein ominaisuus luovuus/mielikuvitus. Vaikkakaan ei niitä kyllä monessakaan paikassa pääse käyttämään, vaan tehdään asiat yksinkertaisen kautta. Ilman tunnesidettä siihen mitä teet tai ei vaan kiinnosta. Onneksi sentään tätä taitoa pääsee käyttämään edes joskus, ainakin omalla ajalla.
Absoluutisen makuaistin omaavia kokkeja lienee siinä ryhmässä, joita kiinnostaa. Värien merkitys annoksessa lienee todistettu jo aikojen alusta lähtien.

Vastavärit, rinnakkaisvärit ja niiden asettelu lautaselle lienee ylivoimainen tehtävä suurelle osalle kokeista.

Ajan mittaan varmaan jokainen kokki, joka tekee liian pitkää uraa pääsemättä käyttämään luovuuttaan tylsistyy ja hakee uutta nostetta ja haasteita jostain, missä ei tarvitse arpoa X:n arvoa, eikä Y:n lopputulosta.

Minulle ruoka on ollut aina emotionaalisesti läheinen asia.

Omaan uraani onneksi mahtuu monia paikkoja, joissa sait päästää luovuuden irti ja onhan tuossa pitkässä ravintolahistoriassa paljon outoja tapahtumia, joista riittäisi kertomusta kirjaksi asti.

Joka toivottavasti joku päivä valmistuu, kovasti yritetään.

Minulle ravintolankeittiö on ollut kohta 35 vuotta kuin toinen koti. Vapaa-aikana salin puolella viihtynyt olen kuin omassa olohuoneessa. Se valtava määrä elämän viisauksia ja karujakin kertomuksia, mitä sieltä on tarttunut puseroon on lienee turhaa kertoa.

Ruoanlaitto vapaa-aikana on tapa päästä tekemään juurikin, sitä luovaa ruokatuotetta, jota en nykyisessä työssäni juurikaan voi toteuttaa.

Ensimmäinen kirja, jonka luin oli 5 vuotiaana Aleksis Kiven seitsemän veljestä. Tästä tullaankin siihen johtopäätökseen, että oma elämäni on noiden kahden kiven välissä tapahtuva sightseeing. Toisin sanoen Aleksis Kiven ja hautakiven.

Joskus Punk aikakaudella Sex Pistols sanoi sen, minkä itse tuohon aikaan allekirjoitin ja totuushan tuo on edelleenkin. "En tiedä mitä haluan, mutta tiedän miten saan sen."

Tulevaisuudessa luovuuden irtipäästäminen lienee jokapäiväistä.

Teroitan Clobalin veitseni ja loihdin, jotain mielen räjäyttävää.

Radiossa soi Hotel california, Hemingway ja Morrison ovat tukenani edelleen.

"Never mind the bollocks. Here is Sex Pistols"

Aikamoista Kafkaa

Baari oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Tilasin silti kylmän oluen. Tyttö oli luvattoman kaunis osuuskaupan ravintolan tarjoilijattareksi. Radiosta kuului Those were the days. Palasin hetkeksi päiviin menneisiin, päiviin ennen Eu:ta. Päiviin Kekkosen ajan, aikaan lämpimien kesien.

Reissumies tilasi juoman seuraksi täytetyn reissumies leivän. Juusto oli sopivasti sulanut.Kuin viisaus valtiomiehen päästä. Ei enää mihinkään voinut luottaa, ei noin vähimmässä määrinkään. Kaikki toiminta on Kuin suurta salaliitto teoriaa.

Aina en voi turvautua  edes perfektionistiseen  visualisointiin,joten katoan Yöhön kuin lauantai-iltana tapana on. Tunnen miten kasvottomat kerskurit tarkkailevat minua, tietämättä, onko elämä helppoa martyyrin roolissa vai onko kaikki vain Hegeliläistä todellisuutta? No olkoonkin miten vain niin en tunne tapaa toimia vailla tarkoitusta.

Kerran katsoin parhaaksi mennä niin kauas kuin pippuri kasvaa.. Jerry Cotton voi viedä roistoille haasteen, mutta four roses bourbon sopii sunnuntai aamuun yhtä hyvin kuin puolukkahillo maksalaatikkoon. Eikä aikaakaan kun katson autiota hiekkarantaa ja on vain minä ja nouseva aurinko. Balanssissa oman itsensä kanssa. Toivoisin sitä samaa kaikille.
Imurin ääni rikkoo lauantai aamun , rauha on mennyt, tää on aivan battlefield koko tila. Kahvi on tippunut, auringon säteet takaa verhojen. Vain pieniä säteitä. Ilmassa rakkautta, vihaa, suuria tunteita. Vapaapäivä, ihana nainen, huippu lounas, aamiainen Tiffanylla. Kissat nukkuvat.
Untako kaikki vai Kafkaa.