Ruoanlaitto, jos mikä on parhaimmillaan luovuuden kruunu. Lienee kokin tärkein ominaisuus luovuus/mielikuvitus. Vaikkakaan ei niitä kyllä monessakaan paikassa pääse käyttämään, vaan tehdään asiat yksinkertaisen kautta. Ilman tunnesidettä siihen mitä teet tai ei vaan kiinnosta. Onneksi sentään tätä taitoa pääsee käyttämään edes joskus, ainakin omalla ajalla.
Absoluutisen makuaistin omaavia kokkeja lienee siinä ryhmässä, joita kiinnostaa. Värien merkitys annoksessa lienee todistettu jo aikojen alusta lähtien.
Vastavärit, rinnakkaisvärit ja niiden asettelu lautaselle lienee ylivoimainen tehtävä suurelle osalle kokeista.
Ajan mittaan varmaan jokainen kokki, joka tekee liian pitkää uraa pääsemättä käyttämään luovuuttaan tylsistyy ja hakee uutta nostetta ja haasteita jostain, missä ei tarvitse arpoa X:n arvoa, eikä Y:n lopputulosta.
Minulle ruoka on ollut aina emotionaalisesti läheinen asia.
Omaan uraani onneksi mahtuu monia paikkoja, joissa sait päästää luovuuden irti ja onhan tuossa pitkässä ravintolahistoriassa paljon outoja tapahtumia, joista riittäisi kertomusta kirjaksi asti.
Joka toivottavasti joku päivä valmistuu, kovasti yritetään.
Minulle ravintolankeittiö on ollut kohta 35 vuotta kuin toinen koti. Vapaa-aikana salin puolella viihtynyt olen kuin omassa olohuoneessa. Se valtava määrä elämän viisauksia ja karujakin kertomuksia, mitä sieltä on tarttunut puseroon on lienee turhaa kertoa.
Ruoanlaitto vapaa-aikana on tapa päästä tekemään juurikin, sitä luovaa ruokatuotetta, jota en nykyisessä työssäni juurikaan voi toteuttaa.
Ensimmäinen kirja, jonka luin oli 5 vuotiaana Aleksis Kiven seitsemän veljestä. Tästä tullaankin siihen johtopäätökseen, että oma elämäni on noiden kahden kiven välissä tapahtuva sightseeing. Toisin sanoen Aleksis Kiven ja hautakiven.
Joskus Punk aikakaudella Sex Pistols sanoi sen, minkä itse tuohon aikaan allekirjoitin ja totuushan tuo on edelleenkin. "En tiedä mitä haluan, mutta tiedän miten saan sen."
Tulevaisuudessa luovuuden irtipäästäminen lienee jokapäiväistä.
Teroitan Clobalin veitseni ja loihdin, jotain mielen räjäyttävää.
Radiossa soi Hotel california, Hemingway ja Morrison ovat tukenani edelleen.
"Never mind the bollocks. Here is Sex Pistols"
