Mietteitä

"Nuoruus sinä paskiainen, mihin katosit?                                        
                                                                                                      Charles Bukowski

Kesällä 2012 vanha kokki istuu "vanhan" kuppilassa mietteissään olut tuopin ääressä, katselee muuttuvaa yhteiskuntaa ja muistelee aikoja entisiä ja menneitä työtovereita.

Monet ovat poistuneet vanhat työkaverit. Osa kuolleet viinaan tai sen puutteeseen, osa ikävään. Menettikö heidän elämänsä aikana kokin virka sille kuuluvan statuksensa tai katosiko heiltä ammattiylpeys, jos sitä edes oli kaikilla. Monet heistä säilyvät meidän jälkipolvien mielissä kuitenkin tärkeinä henkilöinä loppuelämän. Oppi-isinä niin kokin työhön kuin ennenkaikkea elämän viisauksien opettajina. Se tekemisen riemu oli heille tärkeämpää kuin itse tekeminen, se filosofisten ajatusten jakaminen tärkeämpää kuin kuolemattomuus. Kuulostaa paradoksaaliselta, mutta totta, joka sana.
Kaikkea muuta voit paeta, mutta aikaa et. Se vie mennessään. Muistot pysyvät mielessä, nekin vain rajallisen ajan, joten olen pyrkinyt kirjoittamaan niitä ylös vuosien saatossa niin itselleni kuin osan julkaistuina teksteinä painetussa sanassa. Osa noista muistoista on tatuoituna mieleni syvyyksiin, osa haalistuneena musteena paperilla, mutta pääasia, että on päämäärä, joka on monesti tärkeämpi kuin määränpää.

Savonlinnassa, maailman suurimmassa "pikkukaupungissa" opin paljon kokin ammatista ja ennenkaikkea sen lieveilmiöistä. Kerkesin työskennellä useammassa ravintolassa tuossa pikkukaupungissa vuosien varrella. Oli gourmetpaikkoja, tavallista A,la carte ravintolaa, pubia, ketjuravintolaa kuin suurtalouttakin. Kovat oli oppi-isätkin, oli maailmaa nähneitä mesuja, kokkeja kuin myös kylmäköitä. Oppia sai, jos halusi ottaa vastaan. Ja minä halusin, kunnianhimo oli kova ja halusi oppia elämään kuin nuo "vanhat mestarit". Silloin opetettiin tiettyihin sääntöihin. "ammattilainen ei koskaan myöhästy".   " Ammattitaito tuo rutiinia, mutta rutiini ei ole ammattitaitoa".
Hienoja oppeja, joita olen pyrkinyt noudattamaan vuosien varrella.
Vuosien varrella tuosta pikkukaupungista on hävinnyt monia legendaarisia ravintoloita, joissa viettivät vapaa-aikaa niin kokit kuin monesti myös kokkien vaimot, jotka monesti olivat miestensä ainoa side normaali elämään. Heitä tuskin voi koskaan tarpeeksi kiittää, sen tietää jokainen kokki.

Poissa on ravintola Tott ja legendaarinen Kuhaa Walewska, Pika baarin lihapullat, joita krapula-aamuina nautittiin, Vanhan veijarin olut illat, Pukinsarven disko, johon jonotettiin vaikka useampi tunti. Nelson pub ja "sankareiden pöytä". Possenbaari ja wienileike isolla oluella lauantai iltapäivänä. "A whiter shade of pale" soi taustalla ja elämä oli hienoa.

Mutta löytyy kaupungista vielä loistavia ravintoloita. Ravintola Majakka, aivan mahtavat ruoat ja keskeisellä paikalla Savonlinnan satamassa,  itsekin kerkesin työskennellä melkein 30 vuotta sitten kyseisessä legendaarisessa mestassa. Pizzeria Capero, jossa ehdottomasti suomen parhaat pizzat, Piatta loistava A,la carte lista vuodesta toiseen. Olutravintola Sillansuu, joka valittu myös vuoden olutravintolana suomessa.
Jos mieli tekee mennä Savonlinnaan, tehkää se kesällä heinäkuussa oopperajuhlien aikaan, ette varmasti tule pettymään. Puistotiet saimaanrannoilla pienine kahviloineen ja ravintoloineen johtavat suoraan Olavinlinnalle, jossa riittää ihmettelemistä yhdeksi päiväksi. Aamukahvit lörtsyn kera Savonlinnan torilla on "Se" juttu.

Suosittelen, enkä vain sen takia, että olen pikkukaupungin poika.